 |
MELKEIN KAIKKI SAMAN KATON ALTA
Kuopiolaisessa Cognex Finland Oy:ssä on ollut kysyntää Alufer Oy:n monipuoliselle osaamiselle. Cognexin Senior Operations Manager Hannu Johanson arvostaa sitä, että Alufer pystyy tekemään kaiken kokoonpanosta testaukseen.
- Kamerapalkit ja osa valopalkeista ovat uniikkeja, ja jokaisella asiakkaalla on niiden suhteen erilaisia vaatimuksia. Lopullinen kokoonpano, asennus ja testaus tehdään vasta, kun asiakkaamme on hyväksynyt piirustukset. Siksi meille on tärkeää, että saamme mahdollisimman suuren osan tarvitsemistamme komponenteista ja palveluista joustavasti saman katon alta.
|
 |
LISÄÄ HÖYRYÄ TUOTANTOON
Steamrator Oy on tehnyt yhteistyötä Alufer Oy:n kanssa vuoden 2006 alusta lähtien. Kumppanuuden ensiaskeleet on otettu määrätietoisesti, ja Alufer on kehittänyt toimintaansa Steamratorin tarpeet huomioiden. Höyrynkehittimien kysyntä on kasvanut ja kannustanut toimitusjohtaja Jyrki Valkosta etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Parhaillaan Valkonen hioo yhteisiä toimintatapoja Aluferin kanssa.
- Yrityksen konekanta on hyvä, ja sillä on käytössään uusinta teknologiaa. Lisäksi henkilöstö on yhteistyökykyistä. Olemme siirtäneet tietotaitoamme Aluferin työntekijöille ja saaneet äänemme kuuluviin. Tarpeemme on huomioitu niin rekrytoinnissa, tuotantojärjestelyissä kuin uusien toimitilojen suunnittelussakin.
|
|
|